Kurkistetaan kulissien taakse ja tutustutaan ENCEn Akatemia-ohjelman vetäjään, Eemeli "Woomera" Ikoseen.
Nimi, ikä, paikkakunta?
Eemeli Ikonen, 36, Tampere.
Mistä tulee nimimerkki Woomera?
Piti keksiä nimimerkit yhdessä kaverien kanssa aikoinaan yhteen ensimmäisistä ääniohjauksella toimivista peleistä PS2:lla. Kyseinen peli oli SOCOM II U.S. Navy SEALs. Englanti-Suomi-Englanti -sanakirjasta sitten otettiin ensimmäiset sanat, jotka sopi ja kuulosti hyvältä. Terveisiä vaan Scalper, Winco ja Desman! Sana “woomera” itsessään tarkoittaa australialaisten alkuperäiskansojen keihäänheittotyökalua ja myös samanniminen kylä/alue löytyy Australiasta.
Hauska fakta itsestäsi?
Osaan viheltää Porilaisten marssin takaperin.
Lempiharrastuksesi?
Kitaransoitto, musiikin kuuntelu, salilla käynti ja kylmät suihkut.
Miten eksyit e-urheilun pariin?
Kilpailuhenkisyys heijasteli jo nuorella iällä perinteisen urheilun lisäksi myös videopeleihin. Olen pienestä asti pelannut monia eri pelejä kilpailullisesti ja kun Overwatch julkaistiin niin päätin tavoitella kilpapelaajan uraa. Urani ammattipelaajana ei kestänyt kuin vajaat 2 vuotta, mutta pitkäaikainen unelma kuitenkin täyttyi. Vuodesta 2016 asti olen vaikuttanut aktiivisesti Suomen e-urheilukentällä erinäisissä tehtävissä.
Kuvaile työnkuvaasi yhdellä lauseella?
Isällisellä otteella tulipaloja sammutteleva vesipoika.
Mikä on parasta työssäsi?
Yhteisöllisyys, ja se kuinka näkee aitiopaikalta pelaajien kasvavan monellakin eri tapaa. Samalla pysyy nuorekkaana kun työskentelee itseään selvästi nuorempien kanssa… tai ainakin uskottelen itselleni niin.
Mitä SINÄ olet oppinut ENCE Akatemian vetämisen aikana?
Kärsivällisyyttä…
Mikä on sinulle ENCE Akatemian ultimaattinen tavoite?
Auttaa pelaajia tekemään unelmistaan totta, sekä tietysti ammattimaisen ja positiivishenkisen pelikulttuurin rakentaminen ruohonjuuritasolla.
Lempimuistosi ENCE Akatemiasta?
Ulkomaanreissut ehdottomasti! Ensimmäisen joukkueen kanssa upea Lofoottien reissu Norjaan ja jälkimmäisenä nykyisen kokoonpanon kanssa Liettuassa järjestetty näytösottelu.
Nuoren lupaavan pelaajan kolme tärkeintä piirrettä?
Uteliaisuus, itsekuri, ja vastapainona edelliselle, armollisuus omaa tekemistä kohtaan. Älä ole liian ankara tai vaativa itseäsi kohtaan. Kun päivän harjoitteet on tehty, on aika tehdä jotain muuta ja mielellään jotain ihan muuta mitä ei tehdä näyttöpäätteen ääressä.
Mitä haluaisit sanoa nuorelle joka tavoittelee kilpapelaajan uraa?
Pidä molemmat silmät polulla. Jos toinen silmä on koko ajan Major-pokaalissa, niin seuraat omaa polkuasi vain yhdellä silmällä ja se on pois kehityksestäsi; kahdella silmällä näkee paljon paremmin ja matka-aikakin samalla nopeutuu. Unelmoida saa, ja kannattaakin, kunhan se ei haittaa matkan tekoa vaan toimii sen tukena. Aseta jatkuvasti uusia tavoitteita, mutta pidä pääfokus päivittäisessä kehittymisessä ja ns. perusasioissa. Siistejä kikkoja on kiva esitellä kavereille, mutta niillä ei tee kilpailullisessa mielessä pitkällä aikajänteellä mitään, jos pohja tekemiselle ei ole rakennettu vahvojen tukipilarien varaan. Nuku paljon, se on supervoima uuden oppimiseen. Ja ennen kaikkea, muista nauttia matkasta, pokaalit ja isot voitot ovat vain lisäarvo tehdylle työlle.
ENCE Akatemia ja Prospects tilannepäivitys:
Akatemialla on ollut tiivistahtinen kevät pelien osalta. Voittoisan Elisa Open Season 9 -kauden jälkeen kevät huipentui viime viikonlopun Elisa Nordic Championship -turnaukseen, jossa pääsimme jälleen esiintymään suomalaisyleisön edessä – ja viimein kukistamaan JANOn LAN-ympäristössä! Lisäksi Akatemia on käynnistänyt nousujohteisen taipaleensa ESEA Leaguessa. Tavoitteena on rakentaa vahva perusta tulevaisuutta varten ja edetä Entry-sarjasta kohti korkeampia tasoja.
ENCE Prospectsin puolella puhaltavat muutoksen tuulet, kun sekä valmennusryhmää että joukkuetta rakennetaan parhaillaan uudelleen. Odotamme innolla uusien pelaajien julkistusta, joka tulee tapahtumaan alkukesän aikana.