News
News

ENCE ja Espoon lukiot ovat aloittaneet yhteistyön

Yhdessä Espoon kaupungin sekä Espoon lukioiden kanssa, olemme aloittaneet yhteistyön kannustaaksemme nuoria peliharrastuksen pariin opiskelun kautta.

Tänä syksynä olemme aloittaneet työskentelyn yhdessä neljän Espoon lukion kanssa oppilaitosten järjestämillä vapaavalintaisilla esports-kursseilla. Näiden opintojaksojen avulla haluamme tuoda esportsin maailmaa sekä sen oppeja lähemmäs lukiolaisia, ja auttaa alasta kiinnostuneita löytämään uusia työ- sekä harrastemahdollisuuksia.

Haluamme aktiivisesti lisätä nuorten tietoisuutta kilpapelaamisesta niin harrastuksena kuin uramahdollisuutena. ENCE Akatemian yhtenä tavoitteena on ohjata nuoria vastuullisesti ja tasapainoisesti toteutettavan kilpapeliharrastuksen pariin. Espoon lukioiden kanssa yhteistyössä toteutettavien kurssien kautta opiskelijoille mahdollistetaan turvallinen ympäristö tutustua ammattimaiseen pelaamiseen yhdessä ENCEn asiantuntijoiden kanssa. On ollut hienoa nähdä, kuinka Espoon kaupunki on päättänyt näyttää omalla esimerkillään mallia miten ottaa Suomessa kilpapelaaminen osaksi lukioiden opetussuunnitelmaa”, kertoo ENCE Akatemian vetäjä, Eemeli “Woomera” Ikonen.

ENCEn asiantuntijat pitävät kurssin aikana oppitunteja, sekä vierailuita, joissa opiskelijat pääsevät tapaamaan ENCE Akatemia pelaajia ja kysymään eri aiheista, kuten kilpapelaamisesta sekä pelaajien omista uristaan. Kurssi huipentuu koulujen väliseen CS2 turnaukseen ENCEn toimistolla 2023 vuoden lopulla.

Kurssien tavoite on tuoda Akatemian oppeja lähemmäs opiskelijoita

”E-urheilu, varsinkin joukkuepelaamiseen pohjautuva e-urheilu, on luonteva tapa opiskelijoille tutustua uusiin ihmisiin oman kiinnostuksen kohteensa kautta. Sen kautta käsitellään mielekkäästi monia uuden lukion opetussuunnitelman mukaisia laaja-alaisen osaamisen osa-alueita. ENCE yhteistyö antaa arvokasta tietotaitoa ja näkökulmia opiskelijoille siitä, miten alan huipulla tehdään asioita, ja millaisia pelaajapolkuja tai uramahdollisuuksia on olemassa”, lehtori Juha Tolonen Kuninkaantien lukiosta sanoo. Tolonen on itse entinen ammattipelaaja, joka pitkän matematiikan sekä peliohjelmoinnin opettamisen lisäksi johtaa Kuninkaantien lukion esports-joukkueita.

"Esports digitaalisena oppimisympäristönä tuo Espoon lukiolaisille uusia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja opiskeluun sekä toimii ikkunana muuttuvaan työelämään."

- Tapio Erma, Espoon toisen asteen koulutuksen johtaja 

NewsENCE
ENCE, fueled by Foodora
23.01.2025

ENCE begins a partnership with a leading food delivery brand, Foodora.

NewsENCE
ENCE, styled by Björn Borg
16.10.2024

We’re thrilled to announce a partnership with the internationally esteemed Swedish sports fashion brand Björn Borg.

NewsENCE
ENCE ja Philips Hue yhteistyöhön
22.08.2024

ENCEn uusi toimisto valaistaan Philips Huen moderneilla älyvaloilla.